Continentalin vuosituotanto Euroopassa: 85 miljoonaa henkilö- ja pakettiautonrengasta
|
04.06.2008 Euroopan suurimmalla rengasvalmistajalla on kahdeksan tuotantolaitosta eri puolilla Eurooppaa Continental valmistaa yli 85 miljoonaa henkilö- ja pakettiautonrengasta eri puolille Eurooppaa sijoitetuilla rengastehtaillaan. Tuotantolaitokset sijaitsevat keskeisillä paikoilla, joista läntisin Portugalin Lousadossa ja itäisin Romanian Timisoarassa. Lisäksi tehtaista kaksi on Saksassa, kaksi Ranskassa sekä yksi sekä Slovakiassa että Tsekin tasavallassa. |
![]() Tyre factory in Korbach |
|
Euroopan suurin rengasvalmistaja panostaa joustavuuteen ja erikoistumiseen tuotantoprosesseissaan. Esimerkiksi Saksan Aachenissa valmistetaan vuositasolla yli 8,5 miljoonaa rengasta - luku pitää sisällään myös Run Flat ominaisuuksin varustetut renkaat (SSR) sekä autotehtaille toimitettavat "hienosäädetyt" renkaat. Korbachin tehdas Saksassa tuottaa yli 10,5 miljoonaa rengasta mm. lähes kaikki Pohjolan markkinoille tarkoitetut Pohjoismaisen konseptin mukaan suunnitellut talvirenkaat. Samanaikaisesti joustavin tuotantoprosessein varustettu tehdas tuottaa renkaita myös teollisuusajoneuvoihin, moottoripyöriin sekä polkupyöriin. Continental työllistää henkilö- ja pakettiautonrenkaiden valmistuksessa noin 4.700 saksalaista ja yhteensä yli 16.000 eurooppalaista työntekijää. Continental tuottaa kaikilla eurooppalaisilla tehtaillaan sekä kesä- että talvirenkaita. Konsernin suurin tuotantolaitos on Tsekin tasavallassa, Otrokovicessa, jossa valmistetaan yli 21 miljoonaa henkilö- ja pakettiauton rengasta. "Tuotanto tehtailla on hektistä" kertoo Alexander Luehrs, Continentalin lehdistöpäällikkö ja jatkaa "kesäaikana valmistamme talvirenkaita, jotta saamme ne varmasti toimitettua kauppiaille ennen seuraavan sesongin alkamista". Vaikka samanmerkkisiä renkaita valmistetaankin eri tehtailla ei niissä ole laatu- eikä suorituskykyeroja "tiukat laatuvaatimukset ja tekniset standardit ovat samat kaikille tehtaille riippumatta siitä, missäpäin maailmaa ne sijaitsevat" toteaa Alexander Luehrs. Nykyään Continental on Euroopan suurin henkilöautojen renkaiden valmistaja. Valmistettavia rengasmerkkejä Continentalin lisäksi ovat mm. Gislaved, Uniroyal, Barum, Semperit, Mabor ja Viking. Maailmanlaajuisesti konserni valmistaa 13 eri tehtaallaan yhteensä yli 110 miljoonaa henkilö- ja pakettiautonrengasta vuodessa. Continental on vuodesta 2003 alkaen ollut autoteollisuuden suurin rengastoimittaja, nykyisin markkinaosuus on jo yli 30%. Continental on myös maailman suurin talvirenkaiden valmistaja. Vuoden 2008 liikevaihtotavoitteellaan, 26,4 miljardia euroa, Continental on yksi maailman johtavista autoteollisuuden tavarantoimittajista. Tuoterepertuaariin kuuluvat mm. renkaat, jarru- ja ajonhallinta-järjestelmät, voimansiirron ja alustan järjestelmät ja komponentit, mittaristot, paikannus- ja tietojärjestelmät, telematiikka, ajoneuvoelektroniikka sekä teknisten elastomeerien valmistus. Toiminnallaan Continental pyrkii edistämään liikenneturvallisuutta ja hidastamaan ilmastonmuutosta. Konserni työllistää noin 150.000 ihmistä lähes 200 paikkakunnalla 36 eri maassa. Continentalin rengasdivisioona on jalkapallon UEFA EURO 2008™ kisojen virallinen yhteistyökumppani. Jalkapalloyhteistyö tulee jatkumaan myös Etelä-Afrikassa pelattavissa jalkapallon FIFA World Cup 2010TMMM-kisoissa. |
|
Contact:
Alexander Lührs Head of Public Relations, Passenger Tyres Continental AG Büttnerstr. 25 D-30165 Hanover, Germany Phone: +49 511 938-2615 Fax: +49 511 938-2455 E-mail: alexander.luehrs@conti.de www.conti-online.com _____________________________ Klaus Engelhart Press Officer Continental AG Büttnerstr. 25 D-30165 Hanover, Germany Phone: 0511 938-2285 Fax: 0511 938-2455 E-mail: klaus.engelhart@conti.de _____________________________ Image database at: http://mediacenter.conti-online.com |
